Tahini-brownies

 

  • 60 – 70 min
  • 6 Ihmiselle
Julkaistu:24.4.2022

Herkulliset tahini-browniesit valmistat käden käänteessä!

Ohje

Sulata voi (tai margariini) ja suurin osa suklaasta (noin 180 g) kattilassa, jonka jälkeen anna sen jäähtyä. Pilko loput suklaasta pieniksi paloiksi/rouheeksi.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kaada suklaa-voiseos vaahdon joukkoon ja sekoita varovasti käännellen. Sekoita joukkoon myös jauhot ja kaakaojauhe (siivilän läpi), sekä pieniksi paloitellut suklaapalat.

Kaada seos voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (matalareunainen, suorakaiteen muotoinen vuoka). Tee taikinan pintaan kuvioita veitsen kärjellä, ja kaada sen jälkeen tahini taikinan päälle. Ei myöskään haittaa, vaikka tahini sekoittuisi taikinan kanssa hieman.

Paista 180 asteessa uunin keskitasolla n. 30-35 minuuttia.


Ainekset (6:lle ihmiselle):

150 g voita tai margariinia
200 g tummaa suklaata tai taloussuklaata
1,3 dl jauhoja
1 dl kaakaojauhetta
3 munaa
3 dl sokeria
n. 75-100g Baba Tahinia

Uusimmat reseptit