Baban uudet tuotantotilat Herttoniemessä

Julkaistu: 8.3.2021

Maalikuussa 2021 Baba Foods täyttää 7 vuotta, jonka kunniaksi esittelemme teille tuotantotilamme ❤️

Kuten varmasti moni teistä huomasikin, niin muutimme viime vuoden loppupuolella uusiin tuotantotiloihin Herttoniemeen. Uusi osoitteemme on Asentajankatu 5, 00880 Helsinki. Mutta miksi muutimme ja millaiset uudet tuotantotilamme ovat? Tässä kirjoituksessa kerromme nämä sanoin ja kuvin – tervetuloa siis tutustumaan uusiin tuotantotiloihimme näin blogin välityksellä! 

Baban uusien tuotantotilojen sijainti.

Baba Foods Oy perustettiin vuonna 2014. Toiminta oli aluksi pientä, mutta suosio kasvoi nopeasti, ja nykyään Baba valmistaa ruokiaan jo useamman ihmisen voimin. Baban tuotteet ovat sekä Keskon että SOK:in valtakunnallisessa jakelussa eli tuotteita on saatavilla vähittäiskaupoissa ympäri maan. Vuonna 2019 Baba teki brändiuudistuksen, jossa koko ilme ja rasiat uudistuivat. 

Yrityksen kasvun myötä alkuperäinen tuotantotila Konalassa kävi pieneksi, joten oli aika etsiä uusia tiloja. Loppuvuodesta 2020 pääsimme vihdoin muuttamaan uusiin isompiin, yritykselle räätälöityihin vuokratiloihin Herttoniemeen. Tilojen suunnittelu ja toteutus tehtiin yhdessä Kiinteistökaari Oy:n kanssa. Tilojen suunnittelutyö aloitettiin keväällä 2020 ja tilat olivat muuttovalmiit marras-joulukuussa 2020. Kyseinen kohde oli aluksi vain tyhjä hallimainen tila, jonka muuttaminen elintarviketuotantoon sopivaksi tilaksi vaati erikoisosaamista ja mittavia toimia koko suunnittelu- ja rakennustiimiltä. Tiloissa uudistettiin muun muassa putket, lattia, ilmanvaihto, sähkö- ja vesijärjestelmät.  

Kuvia tiloista remontin ajalta:

Väliseinien pystytystä.

Tässä vaiheessa väliseinät ovat jo pystyssä.

Uusien tilojen suunnittelutyöstä vastasivat Baban tuotantojohtaja Maija Erämies sekä toimitusjohtaja Tomer Hovav. Yhdessä asiantuntijoiden kanssa tiloista saatiin rakennettua juuri meidän tarpeisiimme sopiva kokonaisuus, jossa yrityksemme on mahdollista kasvaa entisestään. Herttoniemessä Baba Foodsilla on tuotantotiloja noin 900 m² (joista n. 150 m² kylmätiloja) ja varastotiloja noin 300 m².

Kuvia valmiista tuotantotiloista:

Pakkaamo (kuva: Ivan Happonen, IvStudio Oy)

Pakkaamo, kylmiö (kuva: Ivan Happonen, IvStudio Oy)

Aula (ei elintarviketilaa) (kuva: Ivan Happonen, IvStudio Oy)

Uudet tilat mahdollistavat ison kasvun lisäksi myös kokonaisvaltaisemman tuotekehityksen sekä muun muassa sopimusvalmistuksen. Uusia tuotteita onkin tulossa markkinoille jo kevään 2021 aikana. Kaiken kaikkiaan olemme olleet uusiin tiloihin erittäin tyytyväisiä!

 

Baba Foods – Aitoja Lähi-idän kasvisruokia käsintehtyinä Suomessa.

lue myös

Helppo kasvisruoka

Helppo kasvisruoka

Helppo Kasvisruoka Tervetuloa tutustumaan helpon kasvisruoan maailmaan! Kasvisruoka on noussut suosioon viime vuosina niin ekologisten, terveydellisten kuin eettistenkin syiden takia. Moni kuitenkin kokee, että kasvisruoan valmistus voi olla hankalaa ja aikaa vievää,...

lue lisää
Suomalainen menestysresepti 2023 – OSA 9: Finaali

Suomalainen menestysresepti 2023 – OSA 9: Finaali

Seuraa Kaisan matkaa Suomalainen menestysresepti 2023 -kilpailussa (mukana materiaalia ja tietoa, jota et tv:stä näe)! OSA 9: Finaali Finaalipäivänä jännitti hyvällä tavalla aamusta asti. Tomer haki minut aamulla 7.30 ja vei Triplaan, jossa finaali kuvattiin. Aamulla...

lue lisää
Suomalainen menestysresepti 2023 – OSA 8: Markkinointi

Suomalainen menestysresepti 2023 – OSA 8: Markkinointi

Seuraa Kaisan matkaa Suomalainen menestysresepti 2023 -kilpailussa (mukana materiaalia ja tietoa, jota et tv:stä näe)! OSA 8: Markkinointi Markkinointivideon ideana oli vauhdikas hyvänmielen video nuorelle kohderyhmälle. Somessa on paljon ihmisiä, jotka eivät ole...

lue lisää