Tahini-uuniomenat

  • Työaika 45 min
  • noin 6 annosta
Julkaistu:17.11.2023

Loppusyksyn ykkösherkku valmistuu alle 10 minuutin aktiivisella tekemisellä, uuni hoitaa loput! Uuniomenat ovat happaman makea klassikko, joihin tahini tuo uuden, täyteläisen pähkinäisen sävyn. Tahini on leivontakäytössä muutenkin ihan huippuvalinta, joka mahtavan makuprofiilin ja tyydyttymättömien rasvahappojen lisäksi sisältää reilusti myös proteiinia ja kuitua! Mausta täyte perinteiseen tyyliin kanelilla, tai ryhdy luovaksi! Omenien ja tahinin kanssa yhteen sopivat täydellisesti esimerkiksi kardemumma ja inkivääri, tai vaikka kuivatut taatelinpalat ja pähkinärouhe.

Ohje

  • Laita uuni lämpenemään 200 C-asteeseen.
  • Pese omenat ja poista siemenkodat. Asettele uunivuokaan ja voitele siirapilla.
  • Sekoita kaikki täytteen ainekset ja lusikoi omenien sisälle ja kuorrutteeksi.
  • Halutessasi voit tuunata täytettä esimerkiksi pähkinärouheilla tai haluamillasi mausteilla. 
  • Paista noin 30-35 minuuttia uunin ala-/keskitasolla, tai kunnes omenat ovat kypsiä & pehmeitä, ja täytteen pinta on kullanruskea.
  • Viimeistele valuttamalla vielä vähän tahinia koristeeksi ja tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa!

Ainekset (n. 6 annosta):

 

Lisäksi:

    • Extraa: rouhittuja pähkinöitä, kardemummaa, inkivääriä, kuivattuja hedelmiä tai marjoja 

Uusimmat reseptit