Suomalainen menestysresepti 2023 – OSA 3: Tuotekonsepti

Julkaistu: 23.12.2022

Seuraa Kaisan matkaa Suomalainen menestysresepti 2023 -kilpailussa (mukana materiaalia ja tietoa, jota et tv:stä näe)!

OSA 3: Tuotekonsepti

Kaisa esittelemässä konseptitehtävän tuotoksia tuomareille (Kuva: Suomalainen menestysresepti -ohjelma, MTV3).

Seuraavana tehtävä oli tuotteen konsepti. Konsepti on tuotteen olemassaolon syy ja kiteytys. Olin innoissani tehtävästä, mutta sairastuin koronaan melkein heti tehtävänannon jälkeen. Päivät kuluivat ja kirjoitin konseptia lause kerrallaan. Ajatus ei kulkenut ja workshopin jääminen välistä harmitti. Onneksi Baban perustaja Tomer Hovav oli tuuraamassa ja teki muistiinpanoja (se, saiko käsialasta mitään selvää, onkin täysin eri asia :D). 

Tomer Hovav (oikeassa reunassa) workshopissa muiden finalistien kanssa.

Olimme ideoineet 4 sanan lausetta koko viikon, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Baban markkinointipäällikkö Rosa Repo oli tehnyt hahmotelmia konseptijulisteen kuvasta ja valitsimme niistä parhaan malliksi seuraavan päivän kuvauksiin. Lausetta meillä ei siis tässä vaiheessa ollut valmiina. 

Päädyimme rakentamaan kasan hedelmistä, jonka huipulla komeilee Baba Tahini. Kuva näytti herkulliselta, mutta tajusimme, ettei kuvasta käy ilmi ollenkaan, mikä tuote on kyseessä. Päätimme siis vielä lennosta vaihtaa kuva ideaa. Otimme uudet kuvat, ja lopuksi testasimme avata smoothien ja katsoa mitä tapahtuu. Smoothie levisi kauniisti hedelmien alle ja kuvasta tuli upea. Kuvan otti Sami Piskonen, joka on ottanut Baballe brändituotekuvia. 

Kuvauspäivän kulisseissa, kuvassa Rosa Repo.

Ensimmäinen kuva, joka ei päätynyt tehtävään (ei muokattu). Hedelmä”vuori”, jonka huipulla komeilee Baba Tahini.

Toinen idea, josta syntyi lopullinen kuva.

1 päivä ennen palautusta ideoimme lausetta viimeisen kerran. Olimme miettineet jo monia lausahduksia, kuten ”tahinin voimalla”, ”tahinin teholla”, ”smoothisti”, ”tehoa päivään”, mutta vaikeinta oli yhdistää juuri neljän sanan lause, joka tekisi järkeä ja kertoisi konseptin idean. Sitten Baban laatutrainee Hanni Saalo välytti lauseen ”smoothia menoa”, jonka saimme yhdistettyä ”tahinin teholla” lauseeseen. Kaikki olivat heti yhtä mieltä siitä, että lause viestii kaiken oleellisen. Oli aivan mahtava tunne, kun kuva ja lause loksahtivat vihdoin paikoilleen täydellisesti. 

TAHININ TEHOLLA SMOOTHIA MENOA

Valmis kuva ja lause. (Kuva: Sami Piskonen. Kuvan stailaus: Sami Piskonen, Rosa Repo & Kaisa Somerpalo. Kuvan viimeistely: Rosa Repo. Lause: koko Baban tiimi! Viimeisen version heitti ilmoille Hanni Saalo.)

Yllättävää kyllä, tuomarointipäivänä tuntui, että olin hyvin valmistautunut, vaikka olin ollut terveenä vasta pari päivää. Tästä suuri kiitos kuuluu koko Baban tiimille, jotka tekivät täysillä töitä tehtävän eteen. Tuomareilta saimme upeaa palautetta niin kuvasta kuin lauseesta. Erityisesti jäi mieleen Jyrkin kommentti ”musta tää on ihan järjettömän onnistunut, mä oon ihan fani”. Kun poistuin paikalta Jyrki lisäsi vielä ”ihan helvetin kova, ihan killeri”. Osasimme siis odottaa hyviä pisteitä, mutta yllätyksenä tuli täydet 20 pistettä!! Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikon tuomarointia. 

Terkuin, Kaisa

Finalistit kuvattavana.

Baba Foods – Aitoja Lähi-idän kasvisruokia valmistettuna Suomessa.

lue myös

Baba Foods mukaan uuteen Pro Vege -yhdistykseen

Baba Foods mukaan uuteen Pro Vege -yhdistykseen

Baba Foods on nyt mukana Pro Vege -yhdistyksen toiminnassa Baba Foods on nyt mukana kasvipohjaisen ruuan yhdistyksessä Pro Vege ry:ssä. Viime marraskuussa perustettu yhdistys kokoaa yhteen niin elintarvikealan yrityksiä kuin muitakin ruoka-alan toimijoita, ja meillä...

lue lisää