Tutustu Babalaisiin – työntekijöiden esittely

Julkaistu: 14.11.2022

Me, eli Baba Foods, olemme suomalainen perheyritys, joka valmistaa tuoreita ja autenttisia Lähi-idän kasvisruokia. Meille on elintarviketuottajana erittäin tärkeää tuoda markkinoille herkullisia, terveellisiä ja laadukkaita tuotteita, jotka kaikki valmistetaan Suomessa – tarkemmin sanoen Herttoniemessä, Helsingissä. Olemme ylpeitä Baban juurista Lähi-idässä (sillä sieltä kaikki reseptimme ammennetaan), mutta samalla myös hyvin ylpeitä siitä, että voimme osaltamme tuoda Suomeen lisää alan työpaikkoja sekä toimia kaikkien vaativien kriteerien mukaan maassa, joka on elintarvikealan huipputasoa. Mutta ketä kaikkia täällä Baban herkullisten tuotteiden takana onkaan?

Olet saattanut törmätä kuvien ja tekstien muodossa (sekä meidän omissa kanavissamme että joissakin lehtijutuissa) ainakin Chef Aviin ja Avin lapsiin (eli Baban perustajiin) Ronitiin ja Tomeriin. Mutta on täällä meillä muitakin töissä – tällä hetkellä noin 20 työntekijää, joista osa on työskennellyt meillä jo pitkään, kun taas osa vähän vähemmän aikaa. Nyt pääsetkin tutustumaan meidän tämänhetkiseen tiimiimme sekä heidän työtehtäviinsä – suurimmaksi osaksi heidän itsensä sanoittamana.

Team Baba

 

Tomer: yrittäjä, toimitusjohtaja ja Baban perustaja

”Yrittäjänä työpäivät ovat monipuolisia ja usein myös hyvin työntäyteisiä sekä meneviä. Tällä hetkellä työpäivät kuluvat eniten tuotannon puolella, jossa haluan omalla esimerkilläni motivoida kaikkia tekemään parhaansa sekä saada heidät kulkemaan kohti yhteistä visiota. Roolini on siis olla erityisesti liideri-johtaja, mutta toimin lisäksi ainakin ostajana, järkkäilijänä ja intohimoisena myyjänä. Ja monessa muussakin. On ollut upeaa nähdä, kuinka yritys on mennyt eteenpäin näiden lähes yhdeksän vuoden aikana!

Vapaa-aikani kuluu futsal-pelikentillä pelaajan, kapteenin, managerin ja valmentajan roolissa, fudis-pelikentillä ikämiessarjassa, sekä perheen ja ystävien seurassa hauskanpidon ja ruuan merkeissä.

Mottoni urheilussa: Asenne ratkaisee, mutta pelisilmä helpottaa.  –  Mottoni töissä: Babailua maku edellä!”

Tomer

 

Ronit: yrittäjä, hallinnollinen johtaja ja Baban perustaja

”Työtehtävät yrittäjänä ovat alkuaikoina olleet hyvinkin kirjavat, mutta nyt Baban kehityksen myötä toimin pääosin hallinnollisen puolen johtajana ja vastaan mm. taloushallinnon, henkilöstön ja asiakkuuksien asioista. Tavoitteena on käyttää enemmän aikaa sidosryhmäsuhteisiin ja niiden kehittämiseen. Omia vahvuuksiani ATK-taitojen (nimenomaan ATK, ei IT) lisäksi on sitoutuneisuus, intohimo työhön, sekä kokemuksen myötä kasvanut viisaus/pelisilmä.

Mottoni: ”Työ ei tekemällä lopu” kuvastaa arkeani ja varmaankin suhdettani tähän yritykseen. Työ- ja vapaa-aika sekoittuvat suloisesti keskenään.

Työssä luotan aina tulevaan ja nautin suunnattomasti taitavista ja persoonallisista työtovereista. Perhe pitää huolen siitä, että työpäivät pysyvät kohtuullisina ja harrastukset, kuten soveltava kuntonyrkkeily, toimii loistavana vastapainona työlle.”

Ronit

 

Rosa: markkinointipäällikkö

“Työtehtäviini kuuluu Baban markkinoinnista vastaaminen kokonaisvaltaisesti. Se tarkoittaa kaikkea suunnittelusta, ideoinnista ja budjetoinnista lähtien aina markkinointitoimenpiteiden toteuttamiseen sekä niiden seurantaan ja mittaamiseen asti.

Vastuullani ovat siis mm. markkinointi- ja mainoskampanjoiden toteuttaminen, markkinointisuunnitelmien luominen, budjetin ja tavoitteiden seuranta, markkinointimateriaalien ja etikettien tekeminen, tapahtumat ja messut, nettisivut, sosiaalisen median kanavat, sisällöntuotanto ja viestintä, erilaiset yhteistyöt, sekä muut yksittäiset projektit. Työnkuva on siis laaja, joten se vaatii itseltäni paljon organisointitaitoja, suunnitelmallisuutta ja aikataulutusta. Nautin kuitenkin tästä monipuolisuudesta sekä mahdollisuudesta kehittää itseäni työssäni, minkä vuoksi olenkin viihtynyt Baba Foodsilla jo 5 vuoden ajan!

Vapaa-ajallani tykkään urheilla (erityisesti futis ja juoksu ovat lähellä sydäntäni) sekä ulkoilla luonnossa koiran kanssa – mieluiten mahdollisimman kaukana kaupungin hälinästä. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri.”

Rosa

 

Tomi: Export project manager, Foodservice

”Päävastuualueenani on vientiprojektin edistäminen ja markkinan kartoittaminen.

Tyypilliseen työpäivääni kuuluu paljon keskustelua yhteistyökumppaneiden kanssa (niin puhelimitse kuin sähköpostitse) ja liikkuvaa työtä tapaamisissa sekä tapahtumissa. Työtehtäväni keskittyvät tällä hetkellä vientiprojektiin erityisesti Baltian maita koskien, ja minut voikin Herttoniemen neloskerroksen työpisteen lisäksi bongata Baban pakulla Via Balticaa kurvailemassa tapaamisiin mahdollisien tulevien asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Vapaa-aikanani tykkään musisoida, treenata capoeiraa, liikkua luonnossa perheen ja koiran kanssa, sekä olla oman keittiöni Masterchef.”

Tomi

 

Oona: tuotannonjohdon assistentti

”Työskentelen Baballa nykyään tuotannonjohdon assistenttina, ja opiskelen töiden ohella liiketalouden tradenomiksi. Työpäiväni kuluvat pitkälti tuotannon toimiston puolella koneen ääressä, välillä palavereissa. Minut voi löytää myös ruokatapahtumista edustuspuuhissa.

Työtehtäväni ovat melko monipuolisia koostuen laskutuksista some-sisältöihin ja hr-kehitystyöstä tuotannonjohdon avustaviin tehtäviin. Intohimonani on Excelit ja data-analytiikka. Parasta Baballa on ihanat työkaverit, kannustava työilmapiiri sekä mieluisat työtehtävät, joihin on saanut itse vaikuttaa. Ensimmäisen vuoden Baballa työskentelin tuotannon puolella pakkaamossa eli tunnen talon tavat melko hyvin. On ollut huikeaa nähdä Baban brändin kasvu reilun parin vuoden aikana, ja on ilo olla osana tätä perheyritystä.

 Vapaa-aikaa vietän mielelläni kuntosalilla, tai kotona katsoen Formula 1:stä, NHL:ää ja Valioliigaa. Kotona minua piristää myös havannankoira Muru sekä mäyräkoiranpentu Kerttu.”

Oona

 

Kaisa: tuotekehitys- ja laatupäällikkö

”Työpäiväni kuluvat pitkälti tietokoneen ääressä sekä palavereissa, mutta välillä minut löytää tuotannon puolelta testaamassa tuoteideoita käytännössä.

Tuotekehityksessä saan ideoida ja kehittää uusia tuotteita, etsiä uusia raaka-aineita, tavata asiakkaita, luoda reseptiikkaa, sekä pallotella ideoita muiden Babalaisten kanssa. Tärkeintä on pysyä ajan tasalla, mitä elintarvikekentällä tapahtuu. Olen myös vastuussa siitä, että laadunvalvonta kehittyy Baban kasvaessa. Parasta työssäni ovat ihmiset, inspiroiva ilmapiiri sekä tietenkin raaka-aineiden ja uusien tuotteiden maistelu.

Vapaa-ajalla pelaan jalkapalloa, vietän aikaa ystävien kanssa sekä etsin uutuustuotteita kaupan hyllyiltä. Minut saatatkin bongata pyörimästä ruokakaupoissa hyllyjä tutkiskelemassa. Minulle saa tulla rohkeasti ehdottamaan uusia tuoteideoita tai ihan muuten vain juttelemaan!”

Kaisa

 

Hanni: tuotekehitys- ja laatuassistentti

”Työskentelen Baballa osa-aikaisesti laadunvalvonta- ja tuotekehitystehtävissä osana muuta tiimiä. Päätoimisesti opiskelen elintarviketieteitä Helsingin yliopistossa suuntautuen kasvipohjaisiin raaka-aineisiin ja tuotekehitykseen. Voikin siis sanoa työnkuvan kulkevan täydellisesti käsi kädessä opintojen kanssa!

Rooliini kuuluu vastata tuotannossa viikko-/kuukausitasolla suoritettavista käytännön laadunvalvontatoimista ja tuotereklamaatioista, sekä olla mukana eri tuotekehitysprojekteissa. Monipuolisiin tehtäviin sisältyy mm. reseptien, pakkausmerkintöjen sekä tuotetietojen luomista ja päivittämistä, käytännön reseptitestausta ja näytteenottoa. Aina ei aamulla tiedä, onko päivän loppuun mennessä päätynyt messuille, uudelleenjärjestelemään varastoa vai ideoimaan markkinointivideota; kahta samanlaista päivää ei vielä ainakaan ole ollut. Jatkuva oppiminen ja monella eri tasolla vaikuttaminen ovatkin ehkä Baballa parasta, heti työkavereiden jälkeen.

Vapaa-aikaani vietän useimmiten lenkkarit jalassa, kädet taikinassa, torikahveilla tai rinkka selässä, sillä parhaiten sielu lepää siellä, minne mobiiliverkko ei yllä!”

Hanni

 

Yann: main chef / head of Baba kitchen

“My role in Baba is to make the best products with our team of cooks. I´m taking care of production, preparation of tasks, and planning of the week. Ordering raw materials and developing new products with Chef Avi and the whole Baba team are also part of my days. A “normal” day have never occurred in kitchen, there are always surprises and the days are always different from each other.

Besides work I´m into photography, music, and of course good food and wine. I have played rugby for over 12 years, starting at 6 years old. I grew up in south of France, where I was spear fishing and apnea diving since I was able to swim. I enjoy learning Finnish culture and way of life.”

Yann

 

Baban keittiö-tiimi:

Ylärivi vasemmalta oikealle: David, Suraj, Tamzid, Rafi, Chef Avi.
Alarivi vasemmalta oikealle: Yann, Ricardo, Nazar (Baban hummus-maisteri).

 

Pakkaamon tiimi:

Vasemmalta oikealle: Viivi, Tomer, Sadiq.
Kuvasta puuttuu: Hilda.

Ps. Pakkaamoon tarvittaisiin muutama työntekijä lisää – Tulisitko meille töihin?

 

….sekä tietenkin oman esittelynsä kaipaa vielä:

Chef Avi: BABAN SYDÄN

Avi on yrityksen sydän, jonka resepteillä herkulliset tuotteemme valmistetaan. Avin maukkaita ruokia on reseptikirjan verran käyttämättä. Hän tekeekin Baballa lähinnä luovaa tuotekehittelyä, sekä auttaa aina tarvittaessa missä milloinkin! 

Chef Avi

 

Kiva kun tutustuit meihin näin blogin välityksellä! Jos haluat ottaa tiimiimme yhteyttä, niin yhteystietomme löytyvät ”Ota yhteyttä” -välilehdeltä. Nähdään messuilla, tapahtumissa, tapaamisissa, ruokakaupoissa tai muussa yhteydessä! 😊

Baba Foods – Aitoja Lähi-idän kasvisruokia käsintehtyinä Suomessa.

lue myös

Baba Foods mukaan uuteen Pro Vege -yhdistykseen

Baba Foods mukaan uuteen Pro Vege -yhdistykseen

Baba Foods on nyt mukana Pro Vege -yhdistyksen toiminnassa Baba Foods on nyt mukana kasvipohjaisen ruuan yhdistyksessä Pro Vege ry:ssä. Viime marraskuussa perustettu yhdistys kokoaa yhteen niin elintarvikealan yrityksiä kuin muitakin ruoka-alan toimijoita, ja meillä...

read more