Meidän tarinamme
Avi tuli Suomeen yli 45 vuotta sitten. Saapuessaan hänellä oli olallaan kassi, jossa oli nuoren miehen omaisuus sekä oman äidin ikivanhat reseptit. Niiden pohjalta tehdyt herkut ovat menneet suun kautta sydämeen ensin Persiassa, sitten Avin valmistamina täällä Suomessa. Baban makuja on kehitetty vuosikymmenien ajan. Siksi me tiedämme varmasti, että maut ovat herkullisesti kohdallaan.
Nyt tätä ruokaperinnettä jatkavat Baba Foodsissa Avin lapset, joilla sama rakkaus ja intohimo ihanaan ruokaan. Nykyään palvelu sujuu selvällä suomella, mutta sydän lyö sopivasti Lähi-idän tahtiin. Maku ja hyvä tunnelma ovat yhä kaiken tekemisen ytimessä ja se myös maistuu.

Babassa halutaan tehdä parasta. Niin hyvää, että parempaa ei yksinkertaisesti saa. Siksi Baban herkut tehdään käsin, parhaista raaka-aineista ja mahdollisimman pitkälti ilman lisäaineita.
Asiakkaansa Baba haluaa pitää tyytyväisenä, missä on onnistuttu hyvin. Jos joskus on mokattu, niin siitä on otettu opiksi. Me todella arvostamme saamaamme palautetta. Jos ylpistymme, olemme epäonnistuneet. Siksi me babalaiset haluamme palvella juuri sinua mahdollisimman hyvin.
tekemässä Suomesta parempaa paikkaa
Baba toimii rehellisesti, vastuullisesti ja eettisesti sekä mahdollisimman ekologisesti. Näin toimiminen ei ole ihan helppoa, mutta me teemme tässä onnistuaksemme aina parhaamme.
Baba ei halua olla vain tekemässä hyvää ruokaa, Baba haluaa osaltaan olla myös tekemässä Suomesta parempaa paikkaa. Sellaista, jossa kaikkien on hyvä olla ja jossa mahdollisimman monilla olisi töitä.
Suun kautta sydämeen – Babasta!
CheF Avi – reseptien isä
Baban reseptien takana on kaikkien rakastama Chef Avi, jonka herkulliset ruoat olivat pitkään vain pienen piirin tuntema salaisuus. Avi on valmistanut herkkujaan Suomessa jo yli 45 vuoden ajan, samalla reseptejään suomalaiseen makuun kehittäen, joten hänen makujaan voi rehellisesti sanoa harkituiksi. Sama intohimo parantamiseen jatkuu yhä.
Avin ruokien suosio oli lopulta niin suuri, että Baba oli suorastaan pakko perustaa. Baban laittoivat liikkeelle Avin lapset. Yrityksessä oli aluksi vain sisarukset, muutama kauha, tehosekoitin, hella ja kattiloita. Nyt Baba valmistaa Lähi-idän herkkuja jo useamman ihmisen voimin ja niitä jakelee koko ajan kasvava määrä parhaita jälleenmyyjiä. Avin herkut ovat tulleet tutuiksi tuhansille asiakkaille, joilta saatu erinomainen palaute on innostanut Babaa jatkamaan herkkujen parissa ja palvelemaan entistäkin paremmin.
Meille on ollut suuri ilo päästä suun kautta niin moneen sydämeen. Babaa pidetään parhaana, ja sellaisena Chef Avi haluaa meidän pysyvänkin.

Arvot
Baban arvoihin kuuluvat vastuullisuus, eettisyys sekä rehellisyys. Haluamme tehdä hyvää ympäristölle sekä ihmisille, jonka vuoksi pyrimme mahdollisimman vastuulliseen toimintaan. Teemme töitä sen eteen, että voit nauttia Baban tuotteista hyvällä omallatunnolla.
Meille on tärkeää tuottaa herkullisia tuotteita maku ja laatu edellä, jotta kotimaisen sekä ekologisen vaihtoehdon valitseminen on mahdollisimman helppoa.
Valmistamme tuotteemme alusta alkaen itse, jotta voimme toimia rehellisesti ja varmistaa tuotteiden korkean laadun. Tuotteemme ovat sekä ekologisia että terveellisiä, ja kehitämme parhaillaan lisää tuotteita kauppoihin. Ekologisuus näkyy myös pakkauksissamme – luovuimme hiljattain mustasta muovista ja falafelit pakataan nykyään kierrätettäviin pahvirasioihin.

Yksin emme pysty varmistamaan ruoantuotannon vastuullisuutta, jonka vuoksi valitsemme yhteistyökumppanimme tarkasti. Teemme tiivistä yhteistyötä raaka-ainetoimittajien kanssa, sillä haluamme tuntea toimittajat ja ostaa raaka-aineemme suoraan tuottajilta. Molemminpuolinen luottamus on meille ensisijainen asia.
Ruokahävikin vähentäminen on tärkeä osa ruoantuotantoa, sillä maailmassa tuotetusta ruoasta jopa kolmasosa päätyy hävikkiin. Babassa ruokahävikki on pystytty pitämään minimissä tarkalla tuotannon suunnittelulla. Jos hävikkiä kuitenkin syntyy, lahjoitamme ruoat WeFood hävikkiruokakauppaan, eri yrityksille tai käytämme ne itse Baban Family Dinnereillä viikoittain.
Uskomme yhdessä syömisen lisäävän arvostusta ruokaa kohtaan ja saamaan ihmiset voimaan hyvin. Tämän vuoksi yksi missioistamme on yhdessä syömisen lisääminen suomalaisessa kulttuurissa.
Tavoitteemme seuraavalle viidelle vuodelle on lisätä kotimaisia raaka-aineita uutuustuotteissa, hyödyntää pakkausinnovaatioita sekä lisätä yhdessä syömisen kulttuuria tapahtumien muodossa.
Social Food – yhdessä syömisen missio
Babalaiset suhtautuvat intohimolla paitsi ruokiinsa, myös Lähi-idän perinteisiin, johon kuuluu kiinteänä osana yhdessä syömisen kulttuuri. Tätä yhdessä syömistä Baba haluaa osaltaan edistää myös suomalaisessa kulttuurissa. Osana missiota järjestetään Social Food -illallisten sarja, jossa tuodaan perheitä ja ystäväryhmiä yhteisen pöydän ääreen.